KYKLOOPPI

Kyklooppi, matonkuteesta valmistettu toppi 

Loppuunmyydyt Tavastian keikat syyskuun alussa:  Paras kaverini lähettää viestin keikalta ja kysyy olenko tehnyt Vesalalle topin kun näyttää ihan mun tekemältä. ”Ööö.. Joo, tein mä!”

Sitten äkkiä Instagramiin katsomaan ihmisten postauksia Vesalasta. Siellähän se, mun rakas Kyklooppi on hikoilemassa yhdessä Paulan kanssa! Hymyilevä virnistys ja poskipäät kohoaa. Onhan tää nyt ihan helvetin siistiä!!!

Paria päivää myöhemmin saan tietää, että Paula on pitänyt toppia kaikilla kolmella perättäisellä Tavastian keikalla!

Miten Kyklooppi sitten päätyi Paulalle? Ja miksi haluan jakaa kuosiblogini ensimmäisessä postauksessa jotain mikä ei edes ole kuosi?

Palaan ajassa taaksepäin siihen aikaan jolloin tiesin haluavani tehdä työkseni muotinäytöksiä, päästä linnanjuhliin ja pukeutua itse tekemääni mekkoon sekä voittaa Vuoden Nuori Suunnittelija –kilpailun.

Lapsuuden haaveet pääsivät aluileen kun aloitin opiskeluni Lahden Muotoiluinstituutin
Vaatesuunnittelun koulutusohjelmassa vuonna 2009.

Ensimmäisen kerran otin osaa Vuoden Nuori Suunnittelija kilpailuun keväällä 2011 ja sijoituin kolmen parhaan joukkoon matonkuteesta tehdyllä iltapuvullani.

Vaatesuunnittelijan kanditutkinnon jälkeen aloitin maisteriopintoni Aalto Yliopistossa vaatesuunnittelun puolella. Vuoden opintojen jälkeen olin vähällä lopettaa koulun. Vaatesuunnittelu ja muoti olivat alkaneet ahdistaa, enkä nähnyt omaa tulevaisuuttani niiden parissa. 

 Onneksi tapasin nykyisen professorini Maarit Salolaisen ja osallistuin hänen pinta ja väri –kurssille. Olin vihdoin löytänyt oman juttuni! Kuosit.

Kun näin jälkeenpäin tarkastelen omaa tuotantoani, niin olen kai aina tehnyt pintoja ja kuoseja tiedostamattani sitä. Hyvänä esimerkkinä toimii Kyklooppi –toppi sekä muut samalla tekniikalla toteuttamani vaatteet, jotka ovat vaatesuunnittelija-aikakauteni viimeisimmät tuotokset.

Matonkuteesta letitetyt, mallinuken päälle muotoillut ja yhteen ommellut kuviot olivat minun siirtymäni vaatesuunnittelijasta kuosisuunnittelijaksi. Kun Kyklooppia tarkastelee niin voi todeta että se on kuva, joka ei ala mistään eikä lopu mihinkään. Melko hyvä määritelmä kuosille!

Viime keväänä kun huomasin Vuoden Nuori Suunnittelija –kilpailutehtävänannon minussa heräsi jälleen lapsuuden aikainen haaveeni ja päätin vielä kerran ottaa osaa vaatesuunnittelukilpailuun. Matonkuteesta tekemäni vaatteet eivät koskaan nähneet päivänvaloa, joten ajattelin että tämä on niiden viimeinen tilaisuus. Tehtävänanto oli täydellinen! Suunnitella Paula Vesalalle esiintymisasu.

Työ valmistui helposti ja nopeasti ja kun sain kilpailutyön postiin tuntui kun olisin karistanut viimeisetkin vaatesuunnittelijapölyt itsestäni. Luulen että se oli minulle jonkinlainen jäähyväisseremonia. Keskeneräiseksi jääneen elämänvaiheen loppuun vieminen.

VNS 2016 kilpailutyö

Kerkesin jo unohtaa koko kilpailun kun minulle soitettiin, että olen VNS finaalissa viiden parhaan joukossa. Ei hitto!!! Tunteet menivät riemusta onnellisuuden kautta paniikkiin ja ahdistukseen.

Haluanko tätä? Pystynkö tähän ja ylipäätään kerkiänkö töiden ohella? En koe olevani enää vaatesuunnittelija, enkä tiedä haluanko palata siihen?

Alkupanikoinnin jälkeen kasasin itseni ja päätin että teen kuitenkin parhaani. Tästähän minä olen unelmoinut! Kävin läpi varastossa vuosikausia pölyttyneenä olleet laatikot ja valikoin parhaimmat vaatesuunnitteluaikani tuotokset. Valmistelin esitykseni finaalia varten parhaani  mukaan.

Kun finaalipäivä koitti olin epätavallisen rauhallinen ja rento. Edellisestä kerrasta oli viisi vuotta ja silloin olin vain pieni pelokas raakile.

Paikanpäällä melkein kaikki finalistit olivat koulusta tuttuja, tuomaristo oli rentoa ja koko finaali oli järjestetty kotoisan kasuaalisti Jaakko Selinin työhuoneella. Tuomaristossa Jaakon lisäksi oli muotitaiteilija Ritva Falla, muotitoimittaja ja stylisti Nina Nuorivaara, Elle-lehden päätöimittaja Taru Marjamaa, vaatesuunnittelijat Katri Niskanen, Hammi Mettinen ja Mari Talka sekä tietenkin artisti Paula Vesala.

Antti Karjunen oli paikalla Messukeskuksen edustajana ja tiedottajana ja hänelle erityiskiitos mainioista järjestelyistä. (VNS –kilpailu on siis Suomen Messusäätiön rahoittama.) Omaa haastatteluvuoroamme saimme odotella juoma ja ruokatarjoiluiden kera ravintola Alppitorissa.

Olin vuorossa viimeinen ja olin edelleen rauhallinen ja rento. Ehkäpä Alppitorissa nauttimani valkoviini edesauttoi sitä. Haastattelu meni oikein hyvin ja lähdin tyytyväisenä ja onnellisena kotiin.

Seuraavana päivänä sain tiedon, että voitto ei osunut omalle kohdalleni ja puoli tuntia sen jälkeen sain pitkään odottamani tiedon että olen saanut hakemani työpaikan Tukholmasta printti assistenttina. Olin helpottunut ja äärettömän onnellinen. Kaikki meni juuri niin kuin pitikin!

Ja sainhan minä oman palani voittoa kun Paula halusi pitää kilpailutyöni ja pukeutui siihen kolmena perättäisenä iltana Tavastian keikoillaan. Kyklooppi pääsi hyvään kotiin.

Paljon onnea Annille VNS -voitosta! Se meni todellakin oikeaan osoitteeseen!

Tästä lähtien minä keskityn pääsääntöisesti kuoseihin :)

Paula Vesala, Tavastia 3.9.2016